Mirror Linen tyylikäs, korkean mallinen, kolmeovinen tilanjakaja sopii moderniin ja skandinaaviseen kotiin. Lasiseinän avulla voit rajata tilaa eri käyttötarkoituksiin niin, että tila säilyy edelleen avarana ja valoisana. Lasiseinälle onkin lukemattomia käyttökohteita! Erityisen suosittuja ne ovat esimerkiksi etätyöpisteen rakentamisessa kotiin. Tämän lisäksi ne sopivat esimerkiksi alkoveihin ja vaatehuoneisiin erinomaisesti.Useamman liukuoven lasiseinäkokonaisuuksissa halutuista ovista voidaan tehdä helposti kiinteitä stoppareiden avulla. Tällöin tilanjako-ovi ei pääse liikkumaan kiskoilla. Jos kiinteä lasiovi halutaan aukon keskelle, tarvitaan oveen kaksi kappaletta stoppareita. Kiinteiden ovien rakenne on yhteneväinen liukuvien kanssa. Usein esimerkiksi neljän liukuoven ratkaisussa kaksi reunimmaista halutaan kiinteiksi ja kaksi keskimmäistä ovea asennetaan aukeamaan kohti reunoja. Liukumekanismiin asennettavien soft close -hidastimien avulla lasiovet sulkeutuvat pehmeästi, jolloin esimerkiksi pienet sormet eivät jää kipeästi oven väliin, mikäli se sattuu liukumaan kiinni hieman kovempaa.Lasiset liukuovet valmistetaan laminoidusta kirkkaasta turvalasista, joka on turvallinen valinta myös lapsiperheisiin. Lasiseinän asennuksessa kattoon asennetaan yläkisko ja lattiaan alakisko. Lasiseinät ovat alakantoisia ja ne rullaavat kevyesti alakiskon päällä. Huomaamaton alakisko kiinnitetään lattiaan teipillä. Kattokisko kiinnitetään ruuveilla.Mirror Linen lasiseinät ja tilanjakajat tehdään aina mittatilauksena juuri sinun tarpeisiisi sopiviksi. Lähtökohtaisesti tuotteet toimitetaan aina tuplakiskolla. Kolmannen kiskon avulla myös kolmannen oven saa auki. Jos tarvitset triplakiskon, ota yhteyttä asiakaspalveluun / myyntiin. Mirror Line on kotimainen perheyritys, jonka tuotteet valmistetaan Karijoella Etelä-Pohjanmaalla. Voit valita lasiseinän ovielementit joko liukuviksi tai kiinteiksi. Liukuviin oviin voit halutessasi valita sulkeutumista pehmentävät hidastimet. Kiinteisiin oviin tarvitaan sen sijaan stopparit. Tee valinnat jokaiselle ovelle erikseen – ovesta 1 alkaen vasemmalta oikealle. Mittatilaustuote: Asiakkaan omien mittojen mukaan räätälöidyllä tuotteella ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.Ole yhteydessä myyntipalveluumme, mikäli haluat ovet muille mitoille tai haluat apua tilauksen tekemiseen.Tuotetiedot:Tuotemerkki: Mirror LineSertifikaatit ja hyväksynnät: AvainlippuValmistusmaa: SuomiTuotteen mitat:Ovilevyn paksuus (mm): 81Tuotteen ominaisuudet:Väri: MustaMateriaali: LasiSoveltuu kosteisiin tiloihin: KylläOvilevyn rakenne: Laminoitu turvalasi alumiinikehyksilläOven kätisyys: ValittavissaOven kehys: Classic MiniOven kehyksen materiaali: AlumiiniOven kehyksen leveys (mm): 28Jakolistan leveys (mm): 22Yläkiskon korkeus (mm): 40Yläkiskon syvyys (mm): 81Alakiskon syvyys (mm): 65Alakiskon korkeus (mm): 5Kiskot ja pyörästöt sisältyvät toimitukseenPyörästöjen takuu: 30 vuotta